Neulonnan hurmaa
Enpä olisi viime kesänä aavistanut, neuloessani ekan riddarini, kuinka valtaisa villitys islantilaisneuleista tuleekaan :O Ajattelin, että noita lankoja en ota valikoimiini, koska ovat käsittelemätöntä villaa ja suurin osa asiakkaista vaatii konepestävää ja pehmeää lankaa, joka ei kutita. Ah, kuinka väärässä olinkaan, ONNEKSI! Helmikuun lopussa sain ekan Lettlopi kuormani, eikä loppua näy, 9 tilausta on maahantuojalta jälkitoimituksessa nytkin! Himoneulojille kaarroke- tai kirjoneulepaidat eivät olleet mikään ison ihmetyksen aihe, ainahan niitä on tehty, mutta nyt päästiinkin puhuttelemaan uusia neulojia, joille nämä kaikki ovat uutta ja ihanaa. Tässä juuri päästään erikoisliikkeen vahvuuksiin! Netistä on helppo tilailla kaikenlaisia lankoja, mutta jos myyjäosapuoli ei ole asiantuntija, niin helposti tulee paketissa kahta eri värjäyserää samasta väristä ja sehän ei käy. Usein eri värjäyserissä on pientä eroa, jonka huomaa heti valmiista työstä. Myöskin me ammattilaiset palvelemme asiakkaamme loppuun asti. Kaikki neuvot ja opetukset sisältyvät hintaan. Islantilaislangat ovat koko ajan pienessä puutoksessa, mutta aina jotain värejä löytyy. Ja voihan aina välityönä neuloa pipon, niitä ei ole koskaan liikaa ja ne ovat kivoja pikkutöitä, jotka eivät vaadi sen kummempaa keskittymistä. Kuvan vihreä pipo on Islanninvillaa, Alafosslopia ja rosa pipo taas Katian vahvaa Love wool villaa, josta laiskempikin neuloja selviytyy 10 – 12 mm:n puikolla muutamassa tunnissa! Eikun kutimet esiin ja neulomaan soffannurkkaan!