Lavikon tarina

Lankaunelmien toteuttaja jo vuodesta 1953.

Savenvalajapariskunnan torimyynnistä alkanut kauppa siirtyi 1927 valmistuneeseen kauppahalliin. Lankojen ohella myytiin erilaisia taloustavaroita.  Aatos Lavikko jatkoi vanhempiensa työtä 1950 – luvun alussa ja tykästyi lankoihin ja poisti muut tuotteet, näin syntyi Lavikon lankaliike. Liike on sijainnut Yrjönkadulla, myös kävelykadun varrella puutalossa ja myöhemmin Centrumin tiloissa. Kun IsoKarhu rakennettiin, jäi Lavikko pois niistä tiloista ja keskittyi Teljäntorille, jossa oli ollut toinen Lavikon myymälä pientä poikkeusta lukuunottamatta vuodesta 1972. Parhaimmillaan liikkeitä oli kolme, yksi Harjavallassakin.

Raija Astala jatkoi vanhempiensa puotia vuodesta 1981 lähtien ja vuonna 2011 puikoihin siirtyi Merja Lepomäki.

Lavikosta löydät suloisimmat langat ja suosituimmat käsityötarvikkeet.

Liike sijaitsee Porin keskustassa, Teljäntorin kauppakeskuksen keskellä, kahvilan vieressä. Liikkeeseen on esteetön kulku.

Edustamme seuraavia merkkejä:

Addi, Anchor, Austermann, Blockwallah, Bockens, Borgo de pazzi,  Chiaogoo, Clover,  DMC, Gjestal,  Gütermann, Hjertegarn, Hilos, Istex, Katia, King cole,  Knit pro, Laines du Nord, Lamana, Lana Gatto, Manos del uruquay,  Novita, Opal, Malabrico, Markus company, Martin,s Lab, Pirtin kehräämö, Prym,  Regia, Rowan, Sandnesgarn, Schachenmayr,  Scheepjes, Schoeller stahl, Silke,  Sirdar, Sublime, TeeTee, Tukuwool, Villanka  jne.

Aukioloajat

Maanantai – perjantai 9.30–17.00.

Lauantai 10 – 14
Kesälauantaisin liike on suljettu, mutta verkkokauppamme palvelee 24/7.

Ota yhteyttä