Heijastava lanka

Kuka olisi arvannut minkä suosion heijastavat langat tänä talvena saavuttavat? Kiitos vakuutusyhtiön tv-mainoskampanjan! Vaikka monta vuotta jo on neulottu heijastavia pipoja ja muita asusteita, niin tuntuu, että nyt vasta ”suuri yleisö” valaistui näistä langoista. Siinä tuli langanvalmistajille kiire, kun monet olivat jo lopettaneet tuotannon, polkaista se äkkiä uudelleen käyntiin. Novitan Hohde lankaerä myytiin ensimmäisenä loppuun, mutta onneksi sen jälkeen on jo ollut hyvä saatavuus muiden valmistajien laaduilla. No, joku väri voi väliaikaisesti olla lopussa, mutta aika hyvin löytyy värivalikoimaa yleisesti ottaen. Montaa vahvuutta on saatavilla, ohuempana Viking garn Reflex, Järbo Reflex, keskivahvaa Red heart Reflective ja vahvempia Schachenmayr Lumio sekä Rico Glühwürmchen (mikä kauhea sana…) näistä vahvemmista meillä onkin mallineulottu pipo ja jälkimmäisestä itse asiassa jäikin vielä lähes kolmannes kerästä, vaikka pipo on aika iso. Säärystimet, lapaset, pipot, pannat, kaulurit/tuubit ja koirien asut ovatkin olleet hyviä käyttökohteita heijastaville langoille. Itse olen asiakkaille ehdottanut, että jämäkeristä tulee hyviä rannekkeita takin hihan päälle, neulotaan vähän väljempää resoria sen verran, kun kerästä riittää. Varmaan on mukavampi heijastin, kun tavalliset heijastimet. Valitettavasti meidän nettikaupasta ei näitä kaikkia löydy, mutta jotain sentään. Kysy, myymälästä voi löytyä haluamaasi lankaa. Vaikka heijastavia lankoja ei ehkä saakaan sanoa heijastinlangoiksi, ovat ne silti monta kertaa tyhjää parempia, nyt kannattaa ottaa heijastinlanka puikoille, jos et ole vielä kokeillut. Minulla on menossa kirjoneule lapanen heijastavasta langasta, mitä sinä neuloisit? Hei heijastavat heilumaan!